Kaikki tiet vievät Sellon Katse Optikolle (tai siltä se ainakin tuntuu) 🙂
Alunperin Seppo ja Tauno perustivat Cazze-ketjuun kuuluneen optikkoliikkeen Leppävaaran Läkkisepäntorille vuonna 1996. Muutto nykyiselle paikalle Selloon oli edessä syksyllä 2005 kauppakeskuksen avatessa ovensa. Olemme siis palvelleet Sellossa alusta lähtien. Vuodesta 2009 liike on ollut täysin villi ja vapaa eli emme kuulu mihinkään ketjuun vaan olemme täysin yksityinen suomalainen optikkoliike.
Pisin historia liikkeessämme on Tuulialla, joka tuli alunperin optikko-opiskelijana ilta- ja viikonlopputöihin keväällä 2006. Palaset loksahtivat kohdalleen ja vakituinen pesti alkoi valmistumisen myötä jouluna 2008. Syksyllä 2017 Tuulia toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja ryhtyi yrittäjäksi Sepon siirtyessä muihin töihin. Neljä vuotta myöhemmin syksyllä 2021 Tuuliasta tuli liikkeen ainoa omistaja, kun Tauno päätti uransa Sellon Katse Optikolla.
Jaana taas puolestaan teki kaksi harjoittelua Sellon Katse Optikolla jo opiskeluaikana, mutta tie vei valmistumisen jälkeen 2009 pääkaupunkiseudun muihin optikkoliikkeisiin töihin. Jaana ”palasi” meille syksyllä 2017 ja on työskennellyt siitä asti asiakkaidemme ilona.
Eva (joka muuten on Jaanan kurssikaveri) oli myös opiskeluaikana syksystä 2007 eteenpäin ilta- ja viikonlopputöissä liikkeessämme. Valmistumisen jälkeen Eva työskenteli vuosikymmenen ajan muissa optikkoliikkeissä pääkaupunkiseudulla. Evan tie kurvasi takaisin meille kesällä 2021.
Toukokuun alussa 2022 saimme lisävahvistusta optometristiopiskelija Fannista. Fanni valmistuu keväällä 2023, joten hän on jo lähes ammattilainen. Nyt meillä on mainio porukka kasassa!
Uskomme sen välittyvän myös teille hyvänä, kiireettömänä ja joustavana palveluna sekä kotoisana tunnelmana. Toivomme, että meiltä asiakas poistuisi hyvällä mielellä 🙂